lauantai 30. maaliskuuta 2013
Talli edistyy, talo ei
Talli on taas hiukan muuttunut. Ympäristön siivous on vähän vaiheessa vielä.
Talon paikka näyttää vielä melko masentavalta. Seuraavaksi on tarkoitus puhdistaa talon pohja, jotta vihdoin päästäisiin itse asiaan. Onneksi on tuo traktori, ettei sentään tarvitse kolan kanssa koko aluetta putsata...
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
Talli edistyy ja puukasat kasvavat
Talli on nyt nähtävästi tuulelta suojassa. En ole ehtinyt käydä haastattelemassa työmiehiä tontilla, mutta iltaisin on kiva käydä vilkuilemassa projektin etenemistä. Tänään siellä näytti tältä:
torstai 21. maaliskuuta 2013
Pihatie ja lasten leikkipaikka
Tähän tulee tie, jota pitkin autolla pääsee kauppakassien kanssa ulko-oven eteen. Samaan yhteyteen on tarkoitus tehdä jonkinlainen oleskelupatio, koska tässä lienee tonttimme aurinkoisin paikka. Ainakin paikka on talon vieressä ainoa, jossa voi nauttia aamukahvit auringossa.
Pihatien viereen tulee lasten leikkipaikka josta jo mainitsinkin. Leikkipaikka tulee paraatipaikalle, koska se on ainoa paikka, joka näykyy keittiön ja oleskelutilojen ikkunoista. Lapset ovat vielä sen verran pieniä, että se tuntuu tällä hetkellä esteettisiä seikkoja tärkeämmältä. Tarkoitus on kuitenkin tehdä mahdollisimman rauhallisen näköinen leikkipaikka ja rajata aluetta istutuksilla, jotta se miellyttäisi vanhempienkin silmää (kaikkea voi kuvitella, totuus lienee sikin sokin lojuvat hiekkaleluröykkiöt, mopot ja muut menopelit).
Täytyy myöntää, että pihan ja lasten leikkipaikan visualisointi vaatii vielä hieman mielikuvitusta. Ensin tarkoitus on kaataa paikalta tarvittava määrä puita. Pihatie valmistunee Hirvensalon maanrakennuksen tullessa tontille, ja lasten leikkipaikkaan tilataan muutama kuorma hiekkaa heti, kun sen lähelle on mahdollista päästä traktorilla työskentelemään. Kuten kuvista näkyy, vielä se ei ihan onnistu. Puita on kuitenkin kaatunut taas ihan lupaavaa vauhtia, joten kyllä se tästä.
Ai niin, talli on taas edistynyt. Tällä hetkellä näyttää tältä:
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Talli nousee ja puuta kaatuu (ja menee katki, poikki ja pinoon)
Mieheni on kuin lapsi lelukaupassa, innoissaan kaikista mahdollisista vempeleistä joilla voisimme elämäämme tontilla helpottaa, tai huvitella ihan muuten vain. Tässä viimeisin hankinta, klapikone. Sen hankinta oli itse asiassa minun idea, mutta mieheni kyllä innostui siitä loppujen lopuksi paljon enemmän. (Lapsi on terve, kun se leikkii?)
Vertailimme vaihtoehtoja ja eri hintaluokan koneita. Käytetyt koneet olivat suhteettoman kalliita uusiin nähden, joten päädyimme hankkimaan uuden ihan yksinkertaisen vempeleen. Näillä näkymin saamme harrastaa puutöitä tontilla vielä vuosia, joten masiinan olisi paras kestää!
Sirkkelillä puut saadaan pätkittyä miljoona kertaa nopeammin, kuin moottorisahalla. Samaan aikaan puita voidaan halkoa ruuvilla, mikä sekin on tosi näppärä ja hieman perinteistä kirvestä tehokkaampi malli… Puutöiden tekeminen on oikeastaan ihan hauskaa, ja töiden tuloksia pääsee nopeasti ihastelemaan.
Huomenna (toivottavasti ihan oikeasti) tulevat kattotuolit ja seuraavaksi voimmekin viettää tallin harjakaisia! Talliin pitäisi hankkia vielä ovet, jotta saamme siitä lukollisen varaston rakennuskamppeille ja koneille. Talli tulee myös taukotilaksi, joten sinne tarvitaan kohta pöytä, tuoleja ja vähän muuta rekvisiittaa. Ajattelimme roudata tontille myös meidän kaasugrillin, jotta voidaan hoitaa kokkailukin työn ja lasten leikkien lomassa.
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
lauantai 9. maaliskuuta 2013
Tallin muotit
Noniin, nyt on ensimmäiset rakennusmateriaalit tontilla ja muotit paikallaan. Matskut ja muotit on peitetty pressuilla, koska yllätys yllätys, lunta on taas luvassa. Kuvia, olkaa hyvät!
Peitetyn lautapinon ja kasan taakse on tulossa lasten leikkipaikka. Hieman vaatii vielä mielikuvitusta - ja metsurin hommia.
Tallin viereen/taakse on tulossa harmaiden vesien suodatuskenttä. Sen tieltä on jo kaadettu risuja, vaikka ei ikinä uskoisi. Pitää tätäkin hommaa vähän jatkaa vielä. Näillä näkymin aikaa kuitenkin riittää, koska kaivuria ei viitsi tilata ennen kuin maa hiukan sulaa.
Tallin muoto ja sijainti alkaa hahmottua.
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Anturamuotit
Sekä talon, että tallin perustukset tehdään valmiiksiraudoitettujen Formex -muottien avulla. Päädyimme valmiisiin muotteihin, koska haluamme saada rakentamisen vauhdilla käyntiin. Muotit voisi tehdä puusta itsekin, mutta siihen tuhraantuisi paljon kallisarvoista aikaa. Puiset muotit voisi teettää rakennusmiehillä, mutta materiaalikulujen säästöt hupenisivat työtunteihin – ja taas tuhraantuisi sitä kallisarvoista aikaa. Näin siis päädyimme valmismuotteihin. Lisäksi muottien käyttöä puoltaa talomme monimuotoisuus ja ulkoseinän suuri pituus. Talon mallin voi muuten luntata blogin otsikosta, U kirjaimen muoto on lainattu asemakaavasta.
Muoteista on tulossa kuvia heti, kun ehdin käväistä tontilla. Huomenna?
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Puhummeko samaa kieltä?
Olemme viikonloppuna kolanneet lunta pressujen päältä ja putsanneet valmiiksi rakennuspaikkoja. Rakennusprojekti käynnistyy taas, ja tällä kertaa aletaan rakentaa ylöspäin! Tätä on odotettu kauan, ja välillä on tuntunut siltä, ettei koko projekti ole edes todellinen, kunhan tässä suunnitellaan vaan. Näillä hetkillä tontille saapuvat kuitenkin vihdoin ensimmäiset rakennusmateriaalit, ja huomenna (?) aletaan rakentaa perustuksia.
Tuo huominen on rakennusalalla vähän epämääräinen käsite, ”aika” tuntuu ylipäätään olevan hyvin suhteellinen ja subjektiivinen asia. Projektin kuluessa olen ehtinyt jo oppia, että rakennusalan huominen tarkoittaa mahdollisesti ensi viikkoa ja ensi viikko ihan mitä tahansa. Enää en yhtään ihmettele, miksi rakennushankkeiden aikataulutus on hankalaa, sehän on mahdotonta! Tämä niin sanottu ”kevät” ei ole helpottanut aikataulutusta yhtään. Juuri kun auringon pitäisi alkaa lämmittää ja lumen sulaa, tulee 20 asteen pakkaset ja lisää lunta.
Oma työkokemukseni sijoittuu teollisuuteen ja tukkukauppaan, ja niissä molemmissa aikaa seurataan lähes sekuntikellon tarkkuudella. Olin kuvitellut, että tämä hanke sujuu samalla tavalla ja aikataulutus samalla rutiinilla. Miten väärässä olinkaan! Ehdottaisinkin, että uusille rakentajille toimitettaisiin alueen yhteistyökumppanien esitteiden ja erilaisten rakennusoppaiden ohessa suomi-rakennusala-suomi sanakirja.
Tilaa:
Kommentit (Atom)