torstai 24. tammikuuta 2013

Keittiön suunnittelu jatkuu

Esisuunnitelmat eivät missään nimessä menneet hukkaan, vaikka päätimmekin lähteä niitä vielä muokkaamaan. Oikeastaan tosi hyvä, että olemme ajoissa liikkeellä ja tuo on vielä mahdollista. Suosittelen lämpimästi jättämään hieman aikaa suunnitelman pureskelemiseen, koska moni tärkeältä tuntuva asia tulee mieleen vasta myöhemmin, kun kuviin ja suunnitelmiin on ehtinyt rauhassa tutustua. Lisäksi ehdimme miettiä keittiön ulkoasua, kuten kaappien ovia ja värejä, pöytätasojen materiaaleja, hanoja, välitilojen pintoja jne. Näillä yksityiskohdilla ei kuitenkaan ole paljon merkitystä sähkösuunnittelun kannalta, joten palaamme niihin vasta joskus syksyn aikana.
Esisuunnittelun jälkeen olimme paljon paremmin varustautuneita uuteen suunnittelusessioon. Keskustelu on käynyt kotona välillä melko kiivaana, ja joskus ei ole tarvinnut puhua lainkaan… Lopulliset suunnitelmat kuitenkin syntyivät yllättävän kitkattomasti yhdellä tapaamisella JPL Keittiöissä. Voi olla, että suunnitelmamme vain loksahtivat kohdilleen, mutta sanoisin, että keittiösuunnittelijallamme olisi hyvät valmiudet diplomaatin tai rauhan neuvottelijan tehtäviin. Samalla istunnolla saimme jopa mietittyä myös kodinhoitohuoneen ja veskien kiintokalusteet.
Postaan kuvat keittiöstä ja kodinhoitohuoneesta pian, koitan samalla hiukan avata suunnitelmaa.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Keittiön suunnittelua

Valitsimme keittiömme toimittajaksi JPL Keittiöt Kaarinasta. Olemme jo aiemmin asioineet heidän kanssaan ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä. Pieni yritys on mukavan joustava ja taipuu myös erikoisempiin toiveisiin.
Pohdimme keittiön järjestystä arkkitehdin ehdotuksen perusteella. Arkkitehti oli sijoittanut uunin erilliseen yksinäiseen kaappiin joka jakoi oviaukon eteiseen ja ruokahuoneeseen. Päätimme keittiösuunnittelijan kanssa kuitenkin tehdä suunnitelmat uusiksi, koska avoin uuninluukku kulkuväylällä ei enää tuntunutkaan niin hyvältä ajatukselta.
Ensimmäisissä suunnitelmissa sijoitimme jääkaapin ja uunin vierekkäin. Kokonaisuuden kannalta paikka olisi ollut sopiva ja mahdollistanut kaikkien muiden toiveiden toteuttamisen. MUTTA, tarkemmin ajateltuna myöskään tuo vaihtoehto ei tunnu enää niin hyvältä. Aloimme nimittäin pelätä jääkaapin kärsivän kuuman uunin läheisyydestä. Uudet uunit eivät kuuleman mukaan lämpene niin, että ne lämmittäisivät viereisiä kalusteita, eikä uunin luukkua tarvitse avata samaan aikaan kuin jääkaapin ovea. Meillä on kuitenkin vuosien kokemus uuneista, jotka lämmittävät puoli keittiötä viereisistä kalusteista puhumattakaan. Esimerkiksi edellisen asuntomme uuni oli myös integroitava ja se kyllä lämmitti sujuvasti kaikki viereiset kaapit, vaikka uunilla ei ollut ikää kuin muutama hassu vuosi. Nykyisen vuokrakämpän uunista en viitsisi edes puhua, se on sellainen vanhanaikainen hökötys joka lämpeää kauttaaltaan niin, että sormet palaa, jos vahingossa menee hipaisemaan. Varsin käytännöllinen laite lapsiperheessä siis. Nykyisin näkee jonkin verran uuneja ja jääkaappeja vierekkäin, esim. kotilehtien sivuilla. Me päätimme kuitenkin pelata varman päälle, joten taas pitää tehdä muutoksia suunnitelmiin.
Ohessa kuvat alustavasta keittiösuunnitelmasta.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Suunnittelun edistyminen

Pankkineuvottelut ovat edelleen vaiheessa, palaan tuloksiin hieman myöhemmin.
Talvi on rakentamisen kannalta hiljaista aikaa, mutta suunnittelu käy sitäkin vilkkaampana. Arkkitehtikuvat ovat hyvällä mallilla, LVIS-kuvat ovat olleet jo aikapäiviä sitten valmiit ja rakennekuvat edistyvät myös mukavasti. LVIS suunnitelmiin tarvittaisiin vielä radon putkitus, se pitänee hoitaa tässä jossakin vaiheessa.
Sähkösuunnitelma on syksyn jälkeen ollut tauolla ja sen kimppuun pitäisi käydä hyvissä ajoin ennen kevättä. Olemme tilanneet rakentamisen aikaisen sähköliittymän sähkösuunnittelijan laskelmien mukaan, joten jotain sentään ollaan saatu aikaiseksi silläkin saralla.
Ennen sähkösuunnitelmia tarvitaan kalustesuunnitelmat, etenkin kiintokalusteiden osalta. Keittiön, kodinhoitohuoneen, saunan ja kylpyhuoneen, sekä kolmen wc:n kalusteet ovat siis mietinnässä seuraavaksi. Seuraavaksi pitää etsiskellä referenssikuvia ja pohtia erilaisia vaihtoehtoja.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Pankkiasiaa



Huomenna olisi tarkoitus mennä pankkiin keskustelemaan lainasta. Lainaa varten tarvitaan tontin kauppakirja ja todistus lainhuudosta(tai vaihtoehtoisesti vuokrasopimus), panttikirjat tontin kiinnityksistä, sekä vastaavan mestarin allekirjoittama kustannusarvio. 

Hieman jännittää miten nuo kuviot hoituvat. Marginaalit ovat ainakin varmaan nousseet sitten edellisten lainojen.

Lainaa olisi tarkoitus kysellä nykyisen pankin lisäksi parista muusta pankista. Jännä nähdä onko hinnoissa yhtään eroa!

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Kellarin rakentamisesta



En ole ehtinyt vielä postailla rakennuttamisesta, joten taidanpa tehdä sen nyt. Päätimme pilkkoa rakentamisen pienempiin urakoihin. Ensimmäisenä vuorossa ovat autotalli, jotta saamme varastotilaa, sekä talon kellari. Rungon pystytyksen kilpailutamme erikseen.

Saimme muutaman tarjouksen kellarin rakentamisesta, ja valitsimmekin jo rakennusfirman juuri ennen lumien tuloa. Talvi kuitenkin tuli nähtävästi jäädäkseen, joten rakentaminen siirtynee suosiolla kevään puolelle. Emme saaneet talviajaksi rakentamisesta urakkatarjousta, vaan työt piti tehdä tuntiveloituksella tilanteiden ja kelien mukaan, joten siirtäminen ei onneksi tuota suurempaa ongelmaa. Sopimustakaan ei ole vielä allekirjoitettu.

Kevääksi pitäisi saada myös urakkatarjouksia, jolloin lopullisen hinnan arviointi hieman helpottuisi. Rakennusalalla pitäisi olla lama, tai ainakin niin ne kaikki väittää, mutta tarjoukset ovat silti olleet kiven alla. Asia täytyy pitää mielessä kevättä ajatellen, jotta rakennustyöt saadaan silloin vihdoin ja viimein nopeasti käyntiin.

Ikävä, joskaan ei ihan odottamaton, viivästys tämä vihulainen talvi.